Antti
Nissilä on valmistunut PIRAMK Musiikista
säveltäjäksi opettajinaan Jouni Kaipainen ja Hannu
Pohjannoro. Aiemmin hän on suorittanut Tampereen konservatoriossa
musiikin teorian ja säveltapailun opettajan tutkinnon ja
laulunopettajan tutkinnon.
Antti Nissilä on säveltänyt laajaa tyylikirjoa käyttäen
orkesteriteoksia (mm. Tampere Filharmonian tilauksesta),
kamarimusiikkia, kuoroteoksia
ja yksinlauluja, näyttämömusiikkia sekä rytmimusiikkia.
Laulajana Antti Nissilä on esiintynyt useiden orkesterien ja
kuorojen solistina ja tehnyt noin kaksikymmentä baritoniroolia Tampereen konservatorion
ja Tampereen Oopperan produktioissa sekä
maakunnallisilla näyttämöillä. Hänen merkittävimpiä roolejaan ovat
olleet Don Giovanni, Figaron häiden Figaro sekä Miehen
kylkiluun Jussi. Vuonna 2011 hän esiintyi Monostatoksen roolissa Tampere-talon tuottamassa Taikahuilussa
ja Antinaho/Jurkka -kaksoisroolissa Ilmajoen musiikkijuhlien
Taipaleenjoki-oopperassa.
Antti Nissilä on julkaissut neljä omia laulusävellyksiään sisältävää levyä.
Hän on myös opiskellut orkesterinjohtoa Tampereen konservatoriossa ja
johtanut useita kuoroja ja puhallinorkestereita.